perjantai 13. joulukuuta 2013

TAKOn esittely

Metsä Board Tako (Takon kartonkitehdas) sijaitsee Tampereen keskustassa Tammerkosken läheisyydessä. Takolla on kaksi käytössä olevaa kartonkikonetta ja yksi käytöstä poistettu kartonkikone. Tehdas on perustettu 1865. 


Koneiden nopeudet ovat enimmillään max. 500 m/min, leveydet enimmillään 3330 mm ja lopputuotteen neliömassa 170-400 g/m². Takon tehtaalla on myös kuusi arkkileikkuria ja kaksi rullainta. Kapasiteetti on 205 000 tonnia vuodessa (kolmella koneella oli n. 260 000 tonnia/vuosi). 

Paperin ja kartongin valmistuksessa sekoitetaan sopivasti valitut ja käsitellyt raaka-ainekomponentit vesipitoiseksi massaseokseksi, levitetään seos tasaiseksi massarainaksi sekä lujitetaan rainaa poistamalla siitä vettä suotauttamalla. Sitten puristetaan ja haihdutetaan rainaa voimakkaasti, jolloin lopun veden poistuessa rainasta saadaan kuivaa tuotetta. 
Suurin ero papereiden ja kartongin välillä on se, että kartongit ovat yleensä monikerroksisia ja niiden neliömassa on usein suurempi kuin papereilla. 

Paperin ja kartongin tärkeimpiä raaka-aineita ovat kuidut, jotka ovat yleensä puukuituja. Muita raaka-aineita ovat liima-aineet, täyteaineet, kemialliset lisäaineet ja erilaiset päällystysaineet. 

perjantai 29. marraskuuta 2013

Tutustuminen UPM Tervasaareen

Olimme luokan kanssa tutustumassa UPM Tervasaareen Valkeakoskella. Mieleenpainuvinta oli turvajärjestelyt, jossa tehdasalueelle ei päässyt ilman turvaliivejä, suojalaseja ja korvatulppia. Alueella kuljettiin merkattua kulkuväylää pitkin ja siellä ei saanut valokuvata muualla kuin yhdessä tietyssä paikassa. Tupakointi on myös kokonaan kielletty UPM:n alueella.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Työharjoittelu

Haluaisin Takolle tai johonkin muualle lähelle Tampereen keskustaa, johon on hyvät bussiyhteydet.